TuijaThuja

Tuija on suku, ei laji

Tuija tarkoittaa Thuja-sukua. Suomessa siitä viljellään käytännössä kahta lajia, kanadantuijaa (Thuja occidentalis) ja jättituijaa (Thuja plicata), ja kaupan hyllyllä molempien lajikkeet kulkevat samalla nimellä.

Arboretum Mustilan mukaan kanadantuija on hidaskasvuinen havupuu, joka kasvaa Suomessa täysikokoisena 10–20 metrin korkuiseksi. Suomen Lajitietokeskuksen mukaan laji voi elää yli tuhatvuotiaaksi, ja Mustilan sivulla kerrotaan vuosilustoista lasketusta 1650 vuoden iästä. Pihoissa lajipuuta näkee harvoin. Myytävät kasvit ovat Arboretum Mustilan kuvauksen mukaan tiiviitä ja hidaskasvuisia pilari-, pallo- ja kartiomaisia mutantteja, joita on nimetty satoja.

Vanha nimi elämänpuu on peräisin 1500-luvulta. Arboretum Mustilan mukaan “arbor vitae, elämänpuu, kuten eurooppalaiset tulokkaat kanadantuijan nimesivät, on ensimmäisiä vanhalle mantereelle tuoduista amerikkalaisista puulajeista”. Nimi liittyi puun oletettuihin lääkinnällisiin ominaisuuksiin, ja koristepuuksi laji vakiintui vasta sen jälkeen.

Kanadantuija ja jättituija

Lajien ero ratkaisee sen, kumpi tuija ylipäätään tulee kysymykseen pihassa.

Arboretum Mustilan mukaan kanadantuija menestyy vyöhykkeillä I–IV ja ehdoin V–VI. Se kasvaa auringosta varjoon keski- tai runsasravinteisessa, tuoreessa ja happamassa maassa. Mustila huomauttaa, että puutarhalajikkeet eivät ole yhtä kestäviä kuin lajipuu, joten taimen mukana tuleva vyöhykemerkintä on se, jota kannattaa katsoa.

Jättituija on toista maata. Arboretum Mustilan mukaan se menestyy vyöhykkeillä I–II, alkuperästä riippuen III–IV, ja tarvitsee puolivarjoisan paikan sekä muun puuston suojaa tuulelta ja kevätauringolta. Kotiseudullaan laji kasvaa jopa 70-metriseksi, ja Mustilassa 1930-luvulla istutetut yksilöt ovat yli 20-metrisiä. RHS luokittelee jättituijan kestävyysluokkaan H6 ja kertoo sen kasvavan yli 12 metrin korkuiseksi 10–20 vuodessa.

Aitakäyttö jakautuu tämän mukaan. Kanadantuijan kapeat lajikkeet on jalostettu juuri pensasaidaksi, ja niistä yleisin on timanttituija eli ‘Smaragd’. Jättituija taas on iso metsäpuu. Se sopii etelärannikon suojaisaan pihaan näkö- tai tuulensuojaksi, ei kaupunkitontin aidaksi.

Kasvupaikka

Arboretum Mustilan mukaan kanadantuija kasvaa auringosta varjoon, mutta aidalle paikka kannattaa valita valoisa. North Carolina State Extensionin mukaan tuijan neulasisto harvenee täydessä varjossa huomattavasti.

Maaperästä lähteet antavat hieman eri kuvan. Arboretum Mustilan mukaan kanadantuija viihtyy keski- tai runsasravinteisessa, tuoreessa ja happamassa maassa, kun taas NC State Extension kuvaa lajin kasvualustaksi kostean, neutraalin tai emäksisen ja hyvin vettä läpäisevän multavan maan. Yhteistä on kosteus. Kuiva ja karu paikka näkyy tuija-aidan värissä ensimmäisenä.

Istutus

Syyskuu on tuijan istutuskautta. RHS:n mukaan havukasvien ihanteellinen istutusaika on lokakuun loppu ja marraskuun alku tai maaliskuu. Suomessa maa jäätyy aikaisemmin, joten syysistutus osuu tänne jo elo- ja syyskuulle.

Aidan alle tuleva pohjatyö kannattaa tehdä kerralla kunnolla. RHS:n mukaan maa muokataan 60–90 senttimetriä leveältä kaistalta lapion terän syvyydeltä. Istutusväli rivin sisällä vaihtelee RHS:n mukaan 30–60 senttimetrin välillä kasvin lopullisen koon, halutun aidan koon ja kasvuvoiman mukaan, ja RHS:n aitakasvitaulukossa jättituijan ‘Atrovirens’-lajikkeen istutusväliksi on merkitty 60 senttimetriä. Yli 90 senttimetriä paksuun aitaan RHS ohjeistaa kaksi limittäistä riviä 45 senttimetrin päähän toisistaan, taimet 90 senttimetrin välein.

Istutuksen jälkeen tärkein työ on kastelu. RHS:n mukaan uudet havukasvit tarvitsevat säännöllistä kastelua kahtena ensimmäisenä vuotena, jotta maa pysyy kosteana etenkin kuivilla ja kuumilla jaksoilla. RHS ohjeistaa myös pitämään aidan ja 45 senttimetriä sen molemmin puolin rikkaruohottomana. Kärsivällisyyttä tarvitaan: RHS:n mukaan aidalta menee kolmesta seitsemään vuotta haluttuun kokoon.

Leikkaus

RHS:n mukaan havukasvit leikataan parhaiten huhtikuun ja elokuun lopun välillä, ja muina aikoina leikattu kasvusto ruskettuu herkemmin. Jättituijan lajisivulla RHS:n ohje on, ettei leikkausta sinänsä tarvita, mutta aitana kasvatettu tuija leikataan keväällä ja loppukesällä.

Yksi rajoitus on tärkeämpi kuin ajankohta. RHS:n mukaan useimmat havukasvit eivät kasvata uutta versoa ruskeaan kuolleeseen puuhun leikattaessa, ja poikkeuksia ovat marjakuusi sekä epäluotettavammin tuija. RHS:n aitaoppaassa asia sanotaan suoraan: laiminlyötyä tai ylikasvanutta havuaitaa ei marjakuusta lukuun ottamatta saada palautettua.

Käytännössä leikkuurytmi kannattaa siis pitää säännöllisenä ensimmäisestä vuodesta lähtien. Kun aita on kerran levinnyt liian leveäksi, kaventaminen jättää helposti pysyvät paljaat kohdat.

Talvi ja ruskettuminen

Ruskettuminen on tuija-aidan tavallisin vaiva Suomessa, ja se paljastuu keväällä. RHS:n mukaan havukasvien ruskeaan neulasistoon on monta syytä, mutta usein taustalla ovat epäsuotuisat kasvuolot: kuivuus, halla, vettyminen tai kylmä ja kuivattava tuuli.

Ikivihreänä tuija haihduttaa vettä myös talvella, ja jäätyneestä maasta korvaavaa kosteutta ei tule. Siksi syksyn kastelu ennen maan jäätymistä ja suojaisa kasvupaikka ovat aidan kannalta olennaisia. Sama koskee leikkuuaikaa: RHS:n mukaan leikkaus kasvukauden ulkopuolella lisää ruskettumisen riskiä.

Myrkyllisyys

RHS luettelee Thuja-suvun haitallisten puutarhakasvien luokassa C sanoin “harmful if eaten; skin allergen” eli haitallinen syötynä ja ihoa herkistävä. RHS ohjeistaa jättituijan lajisivullaan käyttämään käsineitä ja muita suojaimia kasvia käsiteltäessä.

Eläimistä on niukemmin tietoa. North Carolina State Universityn herbaarion tietokanta Plants Poisonous to Livestock and Pets luettelee Thuja-suvun mänty- ja sypressikasvien joukossa ja toteaa näistä havukasveista, että niitä syödään harvoin, mutta ne voivat olla haitallisia suurina määrinä syötynä tai silloin kun muuta rehua ei ole tarjolla.

ASPCA:n myrkkykasvitietokannassa tuijalla ei sen sijaan ole omaa hakemistokohtaa: koko kasviluettelosta ei löydy nimikkeitä Thuja, Arborvitae eikä Western Red Cedar. Puuttuva merkintä ei ole turvallisuustodistus vaan tarkoittaa, ettei sukua ole arvioitu kyseiseen tietokantaan.

Käytännön seuraus koskee ennen kaikkea leikkuujätettä, jota tuija-aidasta tulee kerralla iso kasa. Sitä ei kannata jättää laitumelle tai lemmikkien ulottuville. Jos kasvia on syöty ja oireita ilmenee, HUSin Myrkytystietokeskus neuvoo ihmisen altistumisessa. Lemmikin kohdalla yhteys otetaan eläinlääkäriin, sillä Myrkytystietokeskus ei palvele eläinasioissa.